Matkamessut ja unelmille rakennusaineita

Viikko sitten oli jälleen, matkamessut ja tämä on ehdottomasti paras paikka, tutustua erilaisiin elämisen, olemisen ja tekemisen vaihtoehtoihin niin kotimaassa kuin maailmallakin. Kotimaa oli mielestäni, entistä enemmän esillä, joskin jätin sen kokonaan kiertelemättä, sillä se ei nyt vaan ole tämän hetken juttu. Johtunee varmaan siitä, että olen todella paljon matkustellut kotimaassa, lapsena vanhempien kanssa ja aikuisena kouluttaja työni takia.

Monesti messuille menee ajatuksella, että ehkä sieltä löytää jonkin kohteen tai kokemisen inspiraation, mutta tällä kertaa minulla oli ihan selkeä suunnitelma, mitä menen katsomaan. Näiden valintojen taustalla on ollut haave matkustaa ko.kohteeseen, jo vuosikausia, mutta elämä on tullut väliin, eikä näistä upeista haaveista ole voinut tai uskaltanut tehdä totta. Starttasin siis messuille, selvällä suunnitelmalla ja päätin tutustua vuokra-asuntomahdollisuuksiin Euroopassa, Intian, Etelä-Afrikan, Marokon lomatarjontaan, sekä Euroopasta nappasin mukaan Maltan – ihan vain tunteen perusteella sekä Kroatian juttuja, vaikka sieltä jo viisi kertaa olen käynyt, niin lisäinfoa ei koskaan ole liikaa. Italiaa jonkin verran pohdin, mutta vielä ne esitteet jäivät ottamatta ja Espanjan jätin ihan tietoisesti väliin, sillä siellä on käyty jo useamman kerran ja kokemusta on lasten kanssa myös yli kuukauden mittaisesta arkisesta asumisestakin.

Lisäksi messuilta lähdin hakemaan golf-ja formula matkainfoja. Golf asioita oli hyvin tarjolla clubi pelaajalle, mutta yllättävän vähän sitten taas tuota kilpailumatkailua, joka on ihan mun suurin intohimo. Olenhan jo käynyt katsomassa golffia Dubaissa, Ruotsissa, Englannissa ja jokainen matka on ollut ihan super siisti. Formula-kilpailut paikanpäällä, on yksi suurimmista unelmista. Joskus vuosia sitten yritin saada myös poikani innostumaan matkasta, sillä olimmehan käyneet useilla rajoilla, harjoituksia katsomassa eri lomamatkojen yhteydessä, mutta ei he olleet lainkaan kiinnostuneita. No vuodet ovat kuluneet ja nyt on sitten suunniteltava matka yksin ja se, ehkä pikkusen jännittää, joten tuollainen valmismatka, voisi ainakin ekaa kertaa olla juuri sopiva vaihtoehto. Toki hienointa, olisi yhdistää tähän automatka Eurooppaan, sillä se kokemus joka minulla on, jätti mukavia mustoja (ei ongelmitta soritetusta) matkasta, halki eri maiden kohti Espanjan aurinkoa.

Matkamuistoja

Kierrellessä noita messuja, tuli mieleen aika ihanat ja erikoisetkin lomakohteet jossa olen käynyt. En tiedä mistä nämä ideat aina kumpuavat, mutta ylensä kun ne on ajatuksen tasolle saapuneet, niistä on aloitettu välittömästi tekemään totta. Joskus matkaanlähtö on kestänyt pidempään ja välillä sitten on lähdetty tosta noin vaan, sen suuremmin suunnittelematta. Kokemuksista eksottisempia ovat ilman muuta olleen matkat Jordaniaan sekä Kuubaan ja tuosta Jordaniasta olenkin blogin kirjoittanut, mutta Kuuba on näköjään jäänyt tekemättä. Näitä tunne-elämyksiä ei pysty oikein sanoin kuvaamaan ja onhan niitä erikoisia fiilisiä, löytynyt myös lähempää. Minulle Berliini on ollut se paikka, jonka tunsin heti omakseni ja koin, että täällä on oltu ennenkin – vaikka tiedän, etten ole ja tätä tunnetta on pitänyt käydä testaamassa useampi kerta.

Suunnitelmista – toteutukseen

Loman suunnittelu on ylensä, aika yksinkertaista. Valitaan kohde ja aika, mietitään ehkä hintaa ja etenkin mitä sillä hinnalla saadaan. Nyt kun sinkkuna suunnittelee matkoja, huomaan, että tulee ottaa paljon enemmän selvää maasta, maan tavoista ja naisena yksin matkustamisesta. Huomasin tuolla messuilla, että minulla olisi halu matkustaa tällaisiin haastaviin kohteisiin, mutta ehkä ne on vain oman turvallisuuden takia hyvä jättää ja laittaa sinne unelmakartalle, siihen hetkeen kun on joku joka lähtee mukaan matkalle. Toistaiseksi siis helppoja ja vaivattomia lomakohteita unelmakartalle ja matkasuunnitelmiin.

Heidi

Punaisenmeren rannalla, Jordania

Kertoessani lomamatkakohteeni olevan Jordania, minulta kysyttiin, että enkö pääse yhtään lähemmäs levottomuuksia? Ei meitä täältä Pohjolasta olisi tuonne kuskattu, kokemuksia ja nähtävyyksiä katsomaan, jos se olisi ollut vaarallista. Lähi-idän sijainnistaan huolimatta Jordania on rauhallinen matkakohde ja tämä johtuu maan kuningashuoneen valitsemasta modernisaatiolinjasta sekä Kuningasperheen arvostetusta asemasta. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että kyseessä on muslimimaa ja hotellialueen ulkopuolella tulee pukeutua ja käyttäytyä paikallista kulttuuria kunnioittaen.

Tavoitteena nähdä kaksi kohdetta, Petra ja Kuollutmeri. Näistä paljon lukeneena uteliaisuuteni oli sitä luokkaa, ettei matkaa voinut enää jättää tekemättä. Olin valmis kokemaan ja näkemään itse tämän kaiken ihmeellisyyden. Helmikuinen loma-ajankohta oli varsin hyvä, vaikka monet paikat olivat vielä suljettuna. Sää oli kesäisen lämmintä, mutta olisi voinut olla myös oppaan mukaan erittäin kylmää ja muutokset saattavat olla rajujakin. Upea hotelli Marina Plaza, Aqabassa antoi hyvän ensivaikutelman tulevasta viikosta, henkilökunta oli ystävällistä ja hotelli erittäin siisti. Hotelli sijaitsi maan eteläosassa, aivan Punaisenmeren rannalla, maan ainoassa satamakaupungissa. Kaupungin suosio johtuu todennäköisesti sijainnista, sillä muuten Jordania sijaitessa sisämaassa Israelin sekä Länsirannan, Syyrian, Irakin ja Saudi-Arabian keskellä.

Tarkoituksen mukaiset päiväretket

Kuollutmeri

Päivän retki kuolleelle merelle ja sen tilasta kerrottu info, oli sekä mielenkiintoista että hämmentävää. Nimestään huolimatta kyseessä on järvi ja maailman matalin paikka. Kuolleenmeren alueella on myös varsin mielenkiintoinen historia ja alueelle sijoittuva monet Vanhan Testamentin kertomukset. Kuollutmeri on ollut jo vuosia yksi maailman ja ilmastonmuutoksen vaikutuksista menetettäväksi nimetty erikoisuus ja tutkijoiden mukaan se tulee kuivumaan 2050 mennessä, suola-aavikoksi.

Mutakylpy, joka valitettavasti näytti iholla kaikki mahdolliset juonteet ei välttämättä ollut kaunista, mutta hauska kokemus se oli. Iho tämän jälkeen tuntui todella pehmeältä ja puhtaalta, tuttua mutta samalla täysin vierasta ja noin kymmenen kertaa tehokkaammalta kuin kuorinnat, joissa olin tätä ennen käynyt. Tämä vaikutus syntyi todennäköisesti tästä yhdistelmästä, sillä ensin käytiin istumassa todella suolaisessa vedessä, josta ihon pinnalle jäi valkoisia suolakiteitä ja tämän päälle myyjät hieroivat tätä ihmemutaa pitkin vartaloa. Me uimataitoiset, yritimme tietysti uida. Ennakkoon toki kerrottiin, ettei se välttämättä onnistu, koska se vesi kantaa, mutta kun ei usko – oli pakko kokeilla.  Selällään kelluessa ja istuma-asennossa olisi helposti lehteä tai kirjaa lueskella, pelkäämättä kastumista, niin hyvin se vesi kannatteli, ihan uskomaton fiilis. Kuulemma, kuolleessa meressä kylpenyt pysyy nuorena, no siitä voidaan olla montaa mieltä, mutta hyvinvointia tukevana menetelmänä näitä savi- ja suolahoitoja on tarjolla kaikkialla maailmassa.  

Petra, historiallinen ja arkeologinen rauniokaupunki

Uskomaton alue, josta olemme lukeneet sekä nähneet kuvia, mutta miten ihminen on tuhansia vuosia sitten, pystynyt rakentamaan jotain tällaista on mykistävää. Alueelle saavuttaessa, tarjolla on niin kyytiä aasilla kuin kamelillakin mutta matka taittuu hyvin kyllä kilometrin pituista solatietä myös kävellen. Onneksi meitä oli opastettu pukeutumaan, sillä syvässä solassa ei aurinkoisestä ja lämpimästä ilmasta ollut tietoakaan.

Roosanpunainen väri, pilvetön taivas ja auringon, satunnainen valo tekivät solassa liikkumiseen taianomaisen tunnelman. Oppaamme kertoi kuuluisimmista kohteista kuten uurnahaudasta, amfiteatterista ja aarrekammiosta, jonka edustalla on kuvattu Indiana Jones -elokuvaa. Päiväretki ei millään riittänyt, sillä pylväitä, seinien jumalattaria ja koristekuvioita oli niin paljon ja toinen toistaan hienompia.

Unescon maailmanperintöluettelossa Petra on ollut vuodesta 1985 ja tämä oli minulle se yksi syy, miksi halusin sen omin silmin nähdä. Asutusta Petran luolissa on ollut vielä 1980-luvulla, jolloin Jordanian hallitus rakennutti Petran pohjoispuolelle kylänä asukkaille. Jos aikaa olisi ollut enemmän, samalla reissulla olisi ehdottomasti kannattanut käydä tutustumassa myös Wadi Rum alueeseen, jossa on kuvattu monia elokuvia ja on myös Unescon listalla.

Pakko vielä mainita nämä Koralliriutat

Aqaban pitkä rantaviiva, mahdollistaa vedenalaiseen elämään tutustumisen. Tämän alueen, kerrotaan  olevan yksi maailman parhaista sukellus- ja snorklauspaikkoja. Totta varmasti, mutta minä kun en ole koskaan tehnyt kumpaakaan, en ole näihin mahdollisuuksiin myöskään tutustunut. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja tälläkin reissulla tutustuin vedenalaisiin nähtävyyksiin lasipohjaveneellä. Kokemus oli hieno, upean värisiä ja muotoisia kaloja oli satoja sekä hienoja koralliriuttoja. Kummalisin nähtävyys veden alla oli (kasvualustana toimiva) tankki ja erilajeille toteutetut ”viljeltävät” korallialueet. Jotta nämä kaikki upeat yksityskohdat olisivat tulleet hyvin taltioiduksi, olisi pitänyt olla mukana huomattavasti parempi kamera, kuin näppärä digiversio.

Pari huomiota ruuasta ja juomista

Ravintolassa tilatessa ruokaa, kannattaa varautua määrään, sillä usein tilauksiin liittyy kylkiäisiä esim. alkupaljoa, paikallisten suosimia keittoja tai Espanjalaistyylisiä tapakseja ja näitä tulee todella paljon. Maut olivat kuten arvata saattaa, perinteisesti voimakkaita. Yleisempiä makuja ovat valkosipuli, sitruuna ja kaneli sekä yrteistä minttu ja persilja sekä jälkiruokana pähkinät ja taatelit. Maan kulttuuria kunnioittaen, alkoholia tarjoillaan oikeastaan vain hotelli alueilla, eikä näin ollen sitä ole, edes kaikissa ravintoloissa  saatavissa.

Jo heti ensimmäisten päivien aikana tuli selväksi, että minttu on se juttu täällä. Tästä on tehty todella upea raikas juoma, jota voisi kai kutsua ”minttu limuksi” ja tilaus onnistuu tällä aivan mainiosti, sillä jokainen tietää mistä on kyse. Juoma oli tosi raikas ja sopii hyvin esim. grilliruokien kylkeen, niinpä olen tätä muutaman kerran kotonakin valmistanut.

Voin lämpimästi suositella lomakohteeksi Jordaniaa ja saattaahan vielä käydä niinkin, että itse tulee lähdettyä sinne uudemman kerran, kokemaan niitä seikkailuja, jotka jäivät tällä ensimmäisellä matkalta tekemättä.

Heidi