Suunnitelmat ja strategiat ovat niitä työkaluja, joiden avulla selvitetään itselle, mikä on digitaalisen olemassaolon tarkoitus sekä tavoite. Sosiaalisen myynnin työkirjan avulla palataan perusteiden äärellä ja rakennetaan suunnitelmat, jotta muuttuvassa digiajassa pysytään mukana.
Työkirja muistuttaa miten hyödynnetään olemassa olevia taitoja, tietoja ja vahvuuksia sekä meidän tapaamme toimia. Kerromme, miksi olemme olemassa ja miksi kohderyhmän kannattaa olla kiinnostunut juuri meidän toiminnastamme, palveluista tai tuotteista.
Digitaalisuus on tuonut mukanaan kilpailun, johon emme jonkin aikaa sitten olleet valmiina. Nykyisyys on kuitenkin sitä, että kuluttajat etsivät sisältöä, joka ohjaa heidät kohti ostopäätöstä ja tässä kontaktissa, meidän tulee näkyä ja erottua. Tilastoituna tietona n. 90 % kuluttajista aloittaa ostoprosessin hakukoneista ja heistä yli 80 % tekee tiedonhaun perusteella itsenäisiä päätöksen, ennen kun on yhteydessä myyjään.
Mihin kannattaa tehdä suunnitelma?
Jokaiseen asiaan voi tehdä suunnitelman, mutta niiden laatiminen kannattaa tietenkin aloittaa hyödyn näkökulmasta. Perinteinen ja lähes aina ensimmäinen suunnitelma on liiketoimintasuunnitelma, jonka sisälle on rakennettu mm. kilpailijoista, markkinoinnista, myynnistä, palveluista ja taloudesta ajatuksia sekä tavoitteita. Suunnittelua voidaan siis kutsua organisoiduksi prosessiksi, jonka tarkoitus on selkeyttää tulevaa toimintaa, tavoitteiden saavuttamiseksi. Ihan oman ”kyselytutkimuksen” mukaan, aika harvoin tätä ensimmäistä suunnitelmaa kuitenkaan pidemmällä aikavälillä sitten enää tarkastellaan ja muokataan. Työkirjan ja valmennusten avulla on päästy hauskasti palaamaan myös näihin ensimmäisin ajatuksiin eikä ole ollut yhtään haitaksi huomata, niitä omia yrittäjyyden arvoja, joita näistä suunnitelmista on löytynyt. Jatkuva muutos digitaaliselle kehitykselle on kuitenkin haaste, jonka parissa eletään nyt. Tämä on johtanut siihen, ettei pelkkä starttisuunnittelu enää tue päivittäistä tekemistä ja on oltava valmiina muokkaamaan vanhoja toimintatapoja. Monien tutkimusten mukaan yrittäjyydessä ja yrityksissä tunnistetaan tarve digitaaliselle muutokselle, mutta tätä muutosta ei osata viedä käytännön toimintaan.

Suunnittelun pariksi strategiat
Tosi usein strategia käsitetään monimutkaisena ja hankalana ”höttönä” johon liittyy PowerPoint esityksiä ja paljon monimutkaista kieltä. Todellisuudessa strategia on toimintakeskeinen havainnekuva eli polku/ bisneksesi juoni, jonka avulla menestytään, erotutaan kilpailijoista ja joka vie kohti haluttuja lopputuloksia. Strategian avulla suunnitelmat mm. aikataulutetaan ja budjetoidaan käytössä oleviin resursseihin ja pyritään hyödyntämään ne optimaalisesti. Hyvä strategia on linkki pitkän aikavälin tavoitteisiin, se vastaa toiminnallisiin kysymyksiin mitä, miksi ja miten? Digitaalisen toiminnan kehittämiselle strategisia vaihtoehtoja on lukemattomia ja ilman suunnitelmia, niiden käyttöönotto voi osoittautua hankalaksi.
Keskeisiä strategioita – erottuvuustekijänä
Kokonaisuutta on vaikea hallita, joten on hyvä pilkkoa strategiat toteutettaviksi lyhyen ajan suunnitelmiksi, joita voidaan seurata ja muokata tarpeen vaatiessa. Näihin palataan aina myös valmennuksissa ja haluan tuoda ne nyt esille, myös sinulle lukijani.
Ihan kaikki digitaalinen erottuvuus alkaa bändistä, sen olemassaolon vaikutusta ei voi aliarvioida ja unohtaa. Hyvä brändi jää mieleen nopeatempoisessa digiajassa, jossa eteemme tulee vuorokaudessa tuhansia viestejä. Sinulla on Max. sekunti aikaa napata kohderyhmäsi huomio ja viestiä, että tämä sisältö on brändisi tekemää. Visuaalisuus on merkittävä elementti etenkin Instagramissa, joten yhdenmukainen sisältö auttaa brändisi tunnistamisessa parhaiten. Tästä pääset katsomaan mallia, yhdennäköisestä brändistä ja aikaisemmasta blogista, voit kerrata perusteita brändistä sekä visuaalisestä ilmeestä.
Markkinointistrategian tarkoitus on rakentaa selkeä suunnitelma sisällöstä, mitä, kenelle, milloin ja missä eri ostoprosessin vaiheissa olevalle henkilölle viestitään. Tähän liittyy olennaisesti yrityksen olemassaolon merkitys, kohderyhmän määrittely sekä asiakasymmärrys, edellä mainittu brändäys, markkinoinnin tuottamien tulosten seuranta ja arviointi sekä muokkaus. Tältä pohjalta laaditaan markkinointisuunnitelmat, jossa esim. määritellään mediat sekä budjetti ja tehdään vuosikalenteri toimenpiteiden toteuttamiseksi.
Sisältöstrategian tarvitset silloin, kun sinulla ei ole systeemiä, esim. somepostauksiin. Sisältöstrategia on kokonaisvaltainen viestinnän ja markkinoinnin toteuttamissuunnitelma. Content Marketing Institute julkaisee vuosittain maailmanlaajuisen tutkimusraporttinsa, jossa selvitetään B2B-yritysten sisältömarkkinoinnin menestystä. Viimeisimmässä raportissa 2021 käy ilmi, että menestyksekkäimmistä yrityksistä 60 % on dokumentoitu sisältöstrategia, 80 % käyttää toimituksellista julkaisukalenteria, 94 % mittaa sisältömarkkinoinnin tehoa. Tämä jos mikään kannustaa tekemään käytännön suunnitelmat, etenkin kun vähiten menestyvistä yrityksistä vain 20 % on kirjattu strategia olemassa.
Sisältö- ja digimarkkinointi on jatkuvaa ja pitkäjänteistä tekemistä, jossa tavoite on kirkkaana mielessä.
Ai niin yksi tärkeä asia vielä
Nyt sinulla varmaan pyörii mielessä, että kuka tämän kaiken suunnittelun, toteutuksen, mittaamisen, analysoinnin ja kehittämisen tekee?
Moderni sometaito tulee avuksesi itseopiskelumateriaalin, valmennusten ja sisällöntuotannon keinoin. Ota rohkeasti yhteyttä maksuttomaan tapaamiseen, niin ratkaistaan ”ongelmia” yhdessä tai tutustu tästä palveluihimme.
Menestystä sosiaaliseen myyntiin!
Heidi