Miten asiakkaan tunteminen auttaa myynnissä?

Hyvä asiakas tuntemus on avain kaikelle markkinoinnille ja myynnille. Tämä on huomioitava myös silloin, vaikka tuotteesi ja palvelusi, periaatteessa sopii kaikille. Jos toimit ilman kohderyhmän tuntemista eli kaikille kaikkea, niin toimit oikeasti ei mitään – kenellekään tavalla ja tämä ei ole modernia markkinointia. Tämä johtaa siihen, että kaikki aktiivinen toimintasi on hukkaan heitettyä aikaa, etkä saavuta niitä tuloksia, joita markkinoinnilla pyrit tavoittelemaan. Markkinoinnilla luodaan yhteys tuotteesi ja asiakkaasi tarpeen välille sekä herätetään huomio, niin että se kiinnittyy tuotettasi tai palveluasi kohtaan.

Taustatyön merkitys

Erilaisten analysointien, markkina- ja kuluttajatutkimusten sekä ennusteiden kautta voidaan oppia tuntemaan markkinatilanne, kohderyhmä ja kohderyhmän käyttäytyminen. Isojen markkinatutkimusten teettäminen, on kuitenkin harvalle yrittäjälle tai vaikuttajalle mahdollista ja siksi tähän taustatyöhön kannattaa käyttää mm. kotisivun palveluntarjoajalta saatavaa tilastoinfoa, ilmaista Google Analytics palvelua sekä sosiaalisen median alustoilla näkyviä numerotietoja. Lisäksi jo nykyisen asiakaskunnan analysointi on hyvä tapa kohdentaa ja määritellä parhaat asiakassegmentit. Muista, että pinnallisin perustein tehty kohderyhmän määrittely saa aikaan vai tehotonta markkinointia, joka ei vastaan mihinkään ongelmaan – mihin asiakas hakee ratkaisua. Tarkalla segmentoinnilla pystytään paremmin ja syvällisemmin lähestymään kohdeyleisöä yhdistäviin sekä erottaviin tekijöihin. Näin pääset auttamaan vaikuttavalla ja puhuttelevalla tavalla kohderyhmääsi, heille ajankohtaisilla aiheilla.

Tavoitteiden mukainen ostajapersoona / unelma-asiakas

Markkinoinnin suunnitelmissa ”ostajapersoonan” luomisella on vahva ja vanha perinne, mutta sitä ei missään nimessä kannata jättää vain markkinoinnin työvälineeksi. Ostajapersoonat ovat digimarkkinointisi kulmakivi ja tähän pohjautuva markkinointi on ”tunnet asiakkaasi” – ajattelua.

Mieti millainen henkilö on ihanneasiakkaasi, jonka ongelman tai tarpeen sinä pystyt ratkaisemaan”

Tärkeintä on kirkastaa ostajapersoonan päätöksentekoa ohjaavat motiivit. Kuvitellun ostajapersoonan avulla pystyt miettimään mm. seuraavia myyntiä tukevia kysymyksiä. Mitä asioita asiakkaasi haluaa? Mikä, käynnistää ostoprosessin? Millaisen ongelman pystyt ratkaisemaan? Mitkä, asiat ovat ostamisen esteenä? Miten asiakasta ohjataan eri ostopolun vaiheessa? Mitkä ovat lopullisen ostopäätökseen kriteerit? Ostajapersoonat siis tukevat asiakasymmärrystä ja nämä kun ovat tiedossa, voit tuottamallasi sisällön avulla ohjata heitä ostopolun eri vaiheissa ja parannat kaupan toteutumista.

Aidosti asiakaskeskeistä markkinointia

”Kaikki tehdään kahdesti” – on hyvä periaate. Toimivan sisällön tuottamisen työkaluna edellä mainitut ostajapersoonan ostopolun vaiheet, toimii sisältöstrategiana. Asiakaslähtöisen sisällön suunnittelu kannattaa aloittaa tunteita ohjavan toiminnan aktivoimisesta ja muistaa, että toimintaan ohjaavan tunteen luominen alkaa, ensimmäisestä lauseesta. Kohderyhmän tulee aina ymmärtää mistä viestit, jotta he pysähtyvät ja haluavat käyttää aikaa antamasi viestin parissa. Viestin muodolla ei ole väliä, se voi olla kirjoitettua, puhuttua, kuvattua tai kaikkea näitä. 

Samalla viestillä, mutta kohdentamalla voidaan saavuttaa useampi ostajapersoona. Tällöin puhutaan kohderyhmäsi leveyssuunnan markkinoinnista. Idea on se, että samalla tuotteella, mutta erillä viestillä lähestytään toista ostajapersoonaa.  Brändisi tunnettavuus vaikuttaa ostajapersoonien tietoisuuteen tuotteistasi ja palveluistasi. Tätä voit kehittää, kasvattaa ja muokata valitun brändin, strategian ja suunnitelmien, sisällön, visuaalisen ilmeen ja viestinnän keinoin. Pitkän aikavälin suunnitelmiin, kannattaa huomioida myös lainsäädännölliset muutokset ja siksi pikkuhiljaa kannattaa omassa tekemisessä huomioida 2025 voimaan tuleva saavutettavuusdirektiivi ja sen lisäksi yksityiselle sektorille voimaan astuva esteettömyysdirektiivi. Näillä direktiiveillä panostetaan yhdenvertaisuuteen ja vastuullisuuteen, vaikka oma toimialasi tai palvelusi ei direktiivien vaatimusten piiriin kuuluisikaan, tällaisen asian huomioiminen on ehdottomasti kilpailuvaltti, markkinoinnissa ja tulevissa myynneissä.

”Ostajapersoonille kohdennetut sisällöt auttavat myymään puolestasi vuorokauden ympäri.”

Toimi oikean yleisön kanssa ja oikea-aikaisesti

Koska iso osa kuluttajista on siirtynyt digitaalisille alustoille, on myös markkinoinnin ja myynnin siirryttävä samalle kentälle. Oli kyseessä sitten B2B, B2C tai B2M markkinoinnista ja myynnistä, yleisön löytäminen on monivaiheisempaa kuin koskaan ennen. Jatkuva muutos elämässä, näkyy myös digitaalisessa ympäristössä ja tämän takia on oltava entistä valmiimpi reagoimaan ajankohtaisiin ilmiöihin. Tekeminen tarvitsee siis tavoitteita, jotka on sidottu pitkän aikavälin strategiaan ja vahvaan omaan konseptiin. Nämä ohjaavat käytännön toimintaan, jossa ajankohtaisiin ilmiöihin osallistutaan oikealla hetkellä. Huomisen markkinointi erilaisin arvoin on tulevaisuutta ja siksi meidän on mietittävä miten vastaamme merkityksen, vaikuttavuuden ja arvon kasvuun, nyt sekä jatkossa.

Sosiaalisessa mediassa näemme trendejä, mutta somen ammatillinen tekeminen on elämistä muutoksen keskellä. Digialustojen käyttäjämäärien jatkuva kasvu tuo mukaan entistä enemmän tarjolle sisältöä ja tämä vaikuttaa siihen, että yksittäisen sisällön elinkaari lyhenee ja orgaanisen näkyvyyden saavuttaminen on entistä haastavampaa. Kuluttajan arvoajattelu ja ajankäyttö ohjaa valinnoissa ja siksi brändit, jotka onnistuvat tuottamaan sisältöä, jolla on merkitystä keräävät suosion. Nyt on siis hyvä aika tarkistaa oma tekeminen kahdella periaatteella; ensiksi löytävätkö unelma-asiakkaasi sinut? toiseksi onko tekemäsi sisältö sellaista, joka konvertoituu kaupoiksi?

”Sosiaalinen myynti perustuu vahvaan asiakasymmärrykseen ja kohdeyleisössäsi vaikuttavien ilmiöiden ennakointiin”

Menestystä sosiaaliseen myyntiin!

Heidi

ps.  instagramia seuraamalla saat lisää vinkkejä sosiaaliseen myyntiin. Digioppaat eli itseopiskelumateriaalit ja tarjolla olevat työpajat, luennot ja henkilökohtaiset valmennukset, auttavat näissä kokonaisuuksien oppimisessa, ne löydät tästä tai voit milloin tahansa laittaa meiliä heidi@parasfiilis.fi

Lisää rahaa ja aikaa

Palkkatyössä useimmat ovat myyneet työnantajalleen aikansa, tiettyä korvausta vastaan ja tämä pysyy varsin muuttumattomana jopa vuosia. Kun elämässä olisi tarve lisätuloille, ei aika yksinkertaisesti anna enää periksi ottaa vastaan toista tai jopa kolmatta duunia, jos meinaa nauttia myös elämästä ja olla samanaikaisesti läsnä läheisille.

Milleniaaleille ja Z-sukupolvelle, on täysin luonnollista toimia erilaisten alustojen ja digitaalisten välineiden kanssa. He eivät kammoksu aikaa, jonka he viettävät somessa, sillä he eivät mene someen mitenkään erikseen vaan ovat siellä jatkuvasti. Meille vähän vanhemmille, alustoilla tehtävät työt, on jotain uutta, mutta se mahdollistaa myös meille työskentelyn, jota ei ole sidottu aikaan ja paikkaan.

Muutokset – hämmentää mutta tartu niihin

Minulle itselleni siirtymä alustatyöskentelyyn on tapahtunut luonnollisesti ja kivuttomasti. Koulutukset, valmennukset ja erilaiset ohjaukset siirtyivät verkkoon jo vuosikymmen sitten ja tästä tuli tapa työskennellä. Kuitenkin niin, että olin myynyt päivistäni tietyn ajan valmennettavien käyttöön, vaikka teinkin työt alustalla.  

Oman työuran muutos sairastumisen jälkeen, pisti etsimään uusia vaihtoehtoja. Aloittaessani Zinzinon liiketoiminnan ajattelin saavani tästä lisätuloja siihen asti, kun keksin ”jotain järkevää tekemistä”.

Alasta en tiennyt mitään, mutta kaikki tieto ja taito on opeteltavissa. Eniten minua houkutteli ajatus, työstä riippumattomasta tulosta, jatkuvasta tulovirassa, joka turvaisi arkeni, vaikka sitä ”järkevää tekemistä” ei aina olisikaan tarjolla.

Työstä riippumattoman tulon muodostaminen

Zinzinon liiketoiminta antaa siis mahdollisuuden tienata eri asiakasmäärillä erilaisia summia. Ensimmäinen tavoite on saavuttaa 25:n tuotetilauksen määrä kuukausitasolla, jolloin edustajalle maksetaan myyntiprovision lisäksi 100 euroa kuukausittain eli 1200 euroa vuositasolla. Tuotetilausten määrän noustessa 50:n, kasvaa myyntiprovision prosenttiosuus sekä kuukausittainen summa 150 euroon eli 1800 euroon vuositasolla. 100 henkilökohtaisen tuotetilauksen ohjaus verkkokauppaan ja yhdistäminen yhtiöön, oikeuttaa sinut saamaan jälleen uuden myyntiprovisioprosentin sekä yhtiön maksaman 10 000 euron bonuksen (joka maksetaan 400 euron erissä) ja kuukausittain 200 euroa eli 2400 euroa vuositasolla. Sadalla tuotetilauksella pääset siis varsin mukavaan 600 euron ja vuositasolla 7200 euron työstä riippumattomaan tuloon. Mitään kattorajaa ei ole, joten tuotetilausten määrän lisääntyessä, myös työstä riippumaton tulo muuttuu.

Tosi usealle meistä, oman palkan päälle muutama satanen kuukaudessa antaa jo ihan erilaisia vapauksia tehdä arjen valintoja. Jos kuitenkin tiimi- ja alustatyöskentely, kansainvälisyys ja vapaus kiinnostavat, voi tästä tehdä itselleen uuden työn. 

Sinut autetaan ja tehdään yhdessä  

Voi kuulostaa vaikealta, saada 25, 50 tai 100 tuotetilausta verkkokauppaan. Alkuun olet ”mentor-ohjelmassa”, eli me jo pidempään tätä liiketoimintaa tehneet ohjaamme ja neuvomme sinua. Olemme tukenasi ja Zinzinon Suomen tiimin sekä kansainväliset koulutukset auttavat sinua rakentamaan tästä liiketoiminnasta juuri sen kokoisen, kun sinä haluat.  Oppiminen kuuluu olennaisena asiana tähän liiketoimintaan ja matkan varrella useista koulutuksista, äänitteistä, kirjoista ja keskusteluista jää sinulle työkaluja myös muuhun elämään.

Tiimin rakentaminen lisää tulovirtaa

Edellä esitetyt palkkiot, on saavutettavissa pienellä työmäärällä ja pelkällä asiakashankinnalla. Kun tavoitteet ja suuremmat rahat kiinnostavat, on oltava valmis panostamaan tähän liiketoimintaan enemmän aikaa ja resursseja. Yhdessä tekeminen ja toisten auttaminen tuo parempia tuloksia. Kutenkin niin, että tiimin rakentaminen on vapaehtoista ja tässä saat rakentaa tiimisi juuri niistä ihmisistä, joiden kanssa viihdyt muutenkin tai joihin tutustut esimerkiksi somessa. Missä muualla voit valita työkaverisi?

Globaali verkkokauppa taskussa

Juuri nyt on super hyvä hetki aloittaa, sillä globaali verkkokauppa kulkee mukanasi aina ja kaikkialla. Tällä hetkellä rakennan tiimiä niin kotimaahan kuin Eurooppaan. Tiimin kouluttaminen, ohjaaminen ja tukeminen tapahtuu alustojen kautta facebookissa, whats appilla ja Zoomin välityksellä. Useimmat meistä tuntee ihmisiä ympäri maailmaa ja tämä liiketoiminta yhdistää.

Meillä on työvälineenä tieteeseen nojaava riskitön hyvinvointiin liittyvä liiketoiminta ja saamme viedä Pohjoismaista osaamista maailmalle. Meillä jokaisella on yhtiön tiloissa ”palveluksessamme” yli 100 ammattilaista, jotka huolehtivat niin laskutuksesta kuin logistiikastakin. Meidän tehtävä on yhdistää ihmiset henkilökohtaisiin verkkokauppoihimme, kertomalla tuotteista ja liiketoimintamahdollisuudesta, sekä kouluttaa ja ohjata omaa tiimiämme tekemään samoin.

Otetaan mallia Unkarista – he tajusivat, että tämä on mahdollisuus

Meistä jokainen voi ottaa mallia Unkarista, joka on tällä hetkellä Zinzinon toiminta-alueella nopeiten kasvava maa. Huolimatta Unkarin huomattavasti alemmasta elintasosta, niin Unkarissa on tällä hetkellä kymmeniä partnereita, nuoria ja vanhempia, jotka ovat nousseet parhaiten ansaitsevien joukkoon lyhyessä ajassa. Siellä huomattiin, että omaa elintasoa voi muuttaa, kun määrätietoisesti tehdään oikeita asioita ja panostetaan nykyisyyteen, jotta tulevaisuus on erilainen.

Heidi