Milloin siivoat ”kehokotiasi”?

Kuinka usein peset kasvosi, hampaasi tai hiuksesi, entä siivoat elinympäristöäsi? Nämä, tavalliset perushygienia toimet ja kotiaskareet opetetaan meille jo lapsena. Nämä tavat tulevat vanhemmiltamme, kun he joka ilta jaksavat toistaa ainakin ”pese kädet ja mene pesemään hampaat- mantraa”, vuodesta toiseen. Jo varhaisessa kasvuiässä joudumme viemään roskia, keräämään likapyykit pyykkikoriin ja siivoamaan oman elintilamme, joskus jopa viikkorahalla lahjottuna. Ulkoinen puhtaus ympärillämme on meille luonnollista ja nykyisessä elämäntavassa minimalismi on ottanut yhä enemmän tilaa, jotta voimme ruokkia energioitamme sekä mieltämme seesteisyydellä.  Miksi tästä kaikesta opista huolimatta, unohdamme putsata kehoamme?

Hyvinvointi alkaa sisältä

Lähes jokaisessa laitteessa on jokin merkkivalo, kun energiataso lähestyy nollaa ja kyseisen laitteen toiminta hidastuu, ennen kun totaalisesti loppuu. Tähän merkkivaloon yleensä reagoimme, mutta miten on kehomme merkkivalot?  Valitettavasti tämä valo meistä puuttuu, mutta merkkejä kyllä saamme. Yleisimmät, ovat ne tutuiksi tulleet lukemattomat kolotukset, säryt ja viat, joiden vain luulemme kuuluvan meille.

Arjessa unohdamme, miten vaarallista elämä on elimistöllemme. Minuutti minuutilta automaattinen – osittain synnynnäinen immuunijärjestelmä joutuu taistelemaan erilaisia ulkoisia hyökkäyksiä vastaan, solutasolla asti. Havaitsemme ongelman vasta kun flunssa, mielialan muutokset, ruoansulatushäiriöt tai väsymys ovat vieneet kaiken puhdin ja tekisi mieli vain olla.

Emme ole koneita, mutta tässä kohtaa voisimme ajatella näin, sillä vertaus on loistava ja jopa tarpeellinen. Koska kehomme on ”alusta”, monimutkaisille ja tuntemattomille automatisoiduille toiminnoille, niin on ihan selvää, että säännöllinen huoltaminen antaa lisää toiminnallisia vuosia.

Mistä sitten aloittaisi, ne huoltohommat?

Netti on pullollaan ohjeita, hyvistä elintavoista ja malleista joita ”joku” on kokeillut ja hyväksi havainnut. On muoti-ilmiöitä paastoista, osapaastoista tai nauttia aika-ajoin kaali- tai mehukuuri, joiden tarkoitus on herättää nukkuva aineenvaihdunta, tukea painonpudotusta ja nostaa energiatasoja.

Puhdistuksesta puhuttaessa, kannattaa kuitenkin muistaa, että kehomme automaattinen puhdistus toimii koko ajan, joten näillä ulkoisilla kuureilla, mallista riippumatta tuemme tätä automaattista toimintaa. Maksa on se elin, joka tätä prosessia kehossamme johtaa, eli suodattaa ja muuttaa haitallisia aineita vähemmän haitallisiksi ja ohjaa suolistomme kautta ne pois. Näin ollen toimivalla suolistolla on tärkeä osa tätä prosessia.

Hoida suolistoasi

Jos suolistovaivojen taustalla ei ole todettua sairautta, voit itse tehdä paljon valitsemalla suolistoystävällisiä raaka-aineita jokapäiväiseen ruokailuusi.  Mikäli kuulut siihen tosi tavalliseen ryhmään, joka saa päivittäin ruuasta liian vähän hyviä suolistoa tukevia kuituja, on tämän puutteen korjaamiseksi ryhdyttävä toimiin. Tutkittu tietoa on, että riittävällä kuidun saannilla on monia terveysvaikutteita. The Lacentin yli 40 vuoden ajalta tehdyn tuoreen tutkimuksen mukaan, kuitu voi kirjaimellisesti pidentää elinikää jopa kolmanneksella. Tämän lisäksi kuitupitoinen ruokavalio voi vähentää merkittävästi niin syövän, sydänsairauksien kuin 2:S tyypin diabeteksen riskiä.  

Huomaat eron, kun huollat kehoasi sisäisesti

Koska kehon puhdistuksessa on kyse, automaattisen toiminnan tukemisesta ja tähän ylipäätään lähdetään usein jonkin syyn takia, esim. iho-, kynsi- ja hiusongelmat, paino, tukala olo, väsymys jne. puhdistuksen jälkeen on ihana huomata elinvoiman lisääntyneen, olon kevenneen, mielen virkistyneen (aivosumusta), kehon toimintakyvyn palautuneen, immuunipuolustuksen kohentuneen sekä ihon-, kynsien- ja hiusten hyvinvoinnissa. Elimistöön kertyvien kuona-aineiden, myrkkyjen ja muiden haitta-aineiden poistuessa kehostamme koemme monia merkittäviä muutoksia ja tästä syystä kehon pudistus on suositeltavaa 2-3 kertaa vuodessa tehtäväksi.

ZinoGene+ oli hämmentävä kokemus, vaikka Zinzinon terveysprotokollan jokaiseen tuotteeseen on 100%, luottamus, niiden luonnollisuuden* sekä toimivuuden takia, ylitti ZinoGene+ kaikki odotukset puhdistusoperaatiosta. Tuote todellakin ”huuhtoi” elimistöstä, sinne kertyneet toimintahäiriöiset solut ja suojaa toimivia hapettumisstressiltä, jonka huomasi liikuntasuorituksen jälkeen, vaikka BalanceOil+ ja toimivat solukalvot hoitavatkin tästä suurimman osan. Kokonaistulos oli syväpudistus ja ensimmäisen kerran jälkeen, olen itse ja asiakkaideni kanssa toteuttanut tätä kolmen kuukauden välein.  Ravintolisien avulla muutokset ovat syvällisiä soluissa, suolistossa ja immuunijärjestelmässä, jonne emme muuten pääse vaikuttamaan, joten yksinkertaista on valita PARAS puhdistus ”kehokotia” hoitamaan.

*Luonnollisuus tarkoittaa sitä, että tuote on valmistettu kokonaan luonnon raaka-aineista ja tätä tuotetta käyttäessäsi teidät, että tästä puuttuvat kaikki perinteiset valmistusprosessin vaatimat paakkuuntumisenesto- tai sakeuttamisaineet. ZinoGene+ on sekoitus merilevää, kurkumaa, kversetiiniä sipulista ja omenasta, polyfenoleja, C-vitamiinia ja sinkkiä. Tuote on EFSA:n hyväksymä ja tästä voit lukea lisätietoja.

Hyvinvointia arkeen

Heidi

Zinzino on biomarkkeripohjaiseen ja yksilölliseen ravitsemukseen sekä terveysteknologiaan erikoistunut maailmanlaajuinen terveys- ja hyvinvointibrändi. Minä toimin Itsenäisenä Partnerina ja haluan auttaa sinuakin voimaan paremmin, tänään ja huomenna.

Toiveet ja tavoitteet, hyvinvoinnin tuloksina

Ne jotka ovat seuranneet, näitä blogeja tietävät, että taustallani on vuosikymmenten kouluttajakokemus ja oma sairastuminen, joka pisti sitten elämäntehtävän täydellisesti uusiksi. Olen myös kertonut miten minusta tuli suoramyynnin ”ammattiopiskelija” sekä Ravintovalmentaja ja näitä ihania tehtäviä olen saanut tehdä yli neljän vuoden ajan. Toistuvasti törmään näiden kahden ”lähteen” ristiriitaiseen ajatteluun, siihen että toinen jotenkin kumoisi toisen ammattitaidon ja siihen, että on häpeällistä edustaa ravintolisiä, kun on koulutuksen saanut ammattilainen. Tämä on tehnyt molemmista ihanista työtehtävistä haastavaa ja äärettömän tylsää sekä vaikeaa. Ristiriidan koen jotuvan meidän ”ravitsemussuositusten” antamasta infosta, sillä ne varsin usein hämmentävät, saamansa ristiriitaisen julkisuuden takia. No oli miten tahansa, tässä blogissa julkaisen ihanien asiakkaiden, tarinoita muutaman ja yhdessä me toivomme, että tämä avaisi myös sinulle hyvän pohjan oman arkisen hyvinvoinnin lisäämiseen.

Olemme 5- henkinen perhe, 3 alle kouluikäistä lasta

Törmäsin Heidiin, äitini kautta. Äitini osallistui aikoinaan Heidin koulutuksen aikaiseen valmennukseen ja muistan silloin äidilleni ihmetelleen, että miksi? No tämä ja monta muuta syytä, on selvinnyt tässä vuosien aikana. Meidän tarinan taustalla oli siis jatkuvat flunssat, erilaisia uni ja vatsaongelmia (joita olimme selvitelleet useilla lääkärikäynneillä) ja saimme vinkin, että arjen ruokailussa meillä olisi paljonkin parannettavaa. Äitini ehdotti, että kysyn Heidiltä ja aikani mietin, että tarvitsenko mä todella apua ammattilaiselta, jotta osaan tehdä ruokaa perheelleni. No päätin kuitenkin jutella Heidin kanssa ja olen ihan jokaiselle sanonut, että se on tainnut olla tällä hetkellä hyvinvoivan perheeni paras puhelu. Jo ekasta puhelusta lähtien, minulla oli tunne, että selviämme näistä uusista haasteista, sillä lapset olivat juuri aloittaneet päiväkodissa ja minäkin olin palannut töihin eli ruuhkavuosien ensimetrejä askelsimme. Heidi tarkisti, mitä syömme ja miten huolehdimme riittävästä unesta (joka oli varsin haastavaa siihen aikaan) ja tästä lähdettiin liikkeelle. Ensin muuttui ruokailun rytmit ja tietysti myös kaupasta otettavat tuotteet (Heidi laati meille viikottaisen ruokalistan ja kauppalapun 6 viikon ajan). Mikä helpotus, ei enää tarvinnut rynnätä kauppaan tietämättä mitä ostaisi. Tiesin, että Heidi edustaa joitakin ravintolisiä, mutta missään vaiheessa Heidi ei näitä ottanut puheeksi tai tyrkyttänyt meillä mitenkään. Äitini painostuksesta, minä sitten lopulta kysyin mikä oli se testi, jonka äitini oli tehnyt? Heidi näytti ja kertoi mistä on kyse ja me olimme ihan innoissamme, että tämmöistä asiaa voidaan edes mitata ja siltä istumalta oli helppo tehdä tuoteostopäätös, mutta sen oman parhaan paketin etsiminen olikin sitten haastavaa ja tässä saimme Heidiltä ihan upeaa palvelua, sillä meillä riitti kysyttävää. Teetimme testit ja ikävää faktaahan sieltä sitten tiedoksi tuli, eli elimistömme ei ollut lainkaan tasapainossa ja laajojen avaavien keskustelujen kautta, saimme tietää miksi näin on. Itselleni kun nukkuminen pikkuisten kanssa oli ollut jo pitään haasteellista valisin BalanceÖljyn, Xtend – fytoravinteen ja Vivan, mieheni valitsi BalanceÖljyn, Xtend- fytoravinteen ja LeanShaken, joka auttaa häntä palautumaan urheilusuoritusten jälkeen ja pitää suolistoa tasapainossa ja lapsille otimme Balanceöljyn. Tästä alkoi meidän säännöllinen ravintolisien käyttö, emmekä perheenä ikinä lopeta, sillä olemme olleet niin paljon paremmassa kunnossa näiden tuotteiden käyttöönoton jälkeen, ettemme halua edes testata miten meille kävisi ilman näitä, se ei ole sen riskin arvoista. Kiitos Heidi, että ohjasit ja neuvoit meitä, haasteiden keskellä ja palvelet meitä yhtä edelleen.

Tiina ja Pasi sekä lapset

Uraohjus, stressi ja uniongelmat

Osallistuin Heidin 4 viikon verkkovalmennukseen, jossa käytiin läpi kiireisen ihmisen aterioita. Minulle oli haastavaa, jopa osallistua, mutta ihanat videot ja kirjallinen materiaali, piti minut kiinni tässä ryhmässä. Super hienosti järjestetty ohjaus. Tämän ohjauksen aikana luin Heidin blogin omegoista ja vivasta, jossain lentokentällä (missään vaiheessa valmennusta, Heidi ei itse ottanut puheeksi näitä ravintolisiä ja minä ihmettelen vieläkin miksi ei? ) Näistä pitää kertoa ihan jokaiselle ja ihminen joka lukee, näkee kuvat tai kuulee Heidin puhuvan näistä, tulisi heti huutaa HEP – mulle, mulle ja mennä verkkokauppaan tekemään tilaus tai pyytää Heidiä tekemään se. Nämä maksavat vain muutaman euron päivä ja sitä hyötyä, jonka olen kokenut ei voi millään euromäärällä mitata. Jokainenhan meistä tietää, että omega3 on se ravintolisä, joka pitää löytyä kaapista, no minullapa ei ollut, enkä asialle ole koskaan juurikaan mitään painoarvo antanut. Valmennuksen aikana, huomasin että ruokailuni oli tosi sukeaa, suorastaan ala-arvoista ja tunsin suunnattoman huonoa omatuntoa, siitä miten kohtelen itseäni. Saimme ihan mielettömän upeita ohjeita, miten ateriarytmit sekä tietysti ne valinat vaikuttavat jaksamiseen. Meillä oli sellainen puhelinsovellus käytössä, josta Heidi sitten seuraili miten ja milloin syömme sekä antoi palautettakin. Muutosten tekeminen oli yllättävän vaikeaa, kun on tottunut toimimaan tietyllä tavalla, eli oppimisen matkalle jouduimme, jokainen. Hyvinvoinnin ajatus alkoi kuitenkin kasvaa ja nämä upeat blogit joita Heidi julkaisee herättävät syyllisyyttä, huolta ja ohjaavat päätöksentekoon. Niinpä laitoin meiliä Heidille ja pyysin häntä tekemään minulle yli 200 päivää vuodessa matkustavalle tilauksen näitä ravintolisistä, joita hän katsoo minun tarvitsevan, koska tiesti miten syön ja elän. Reilun viikonpäästä olikin sitten jo tuotepaketti postissa ja avasin sen kuin lapsi joululahjoja. Sieltä löytyi Balanceöljy ja testi, xtend -fytoravinne, viva sekä Zinobiotic – kuitulisä. Heidi tuli nappaamaan tuon testin ja kertoi miten näitä tuotteita käytän ja olin ihan innoissani, kuuntelin kehoani korvat höröllä, että huomaanko jotain muutoksia heti. Koska reissupäiviä on todella paljon, olin pulassa tuon ison öljypullon kanssa. Ensin pakkasin sitä itse pieniin pulloihin, mutta kansainvälisillä kentillä alkoi esiintyä erilaisia ongelmia ja kyselyjä kun kuljettelin niitä käsimatkatarvaroissa. Laitoin taas Heidille meiliä ja kyselin kapselimuotista tuotetta, juu olihan sellainen mutta 7-8 kapselin päiväannos kuulosti haastavalta, joten tilasin 100 ml pikkupulloja, matkakäyttöön. Testin valmistumisesta sain meilin ja olin juuri silloin Singaporessa, katselin sitä tulostetta, ymmärtämättä sanaakaan, joten taas meiliä Heidille ja sovimme Zoom-palaverin, jossa testi tulkittiin. Tuo asialle antautuminen valmennuksissa ja tässä ravintolisäedustuksessa, jolla Heidi tätä työtään tekee on jotain ihan käsittämättömän upeaa, en olisi vonut saada parempaa ohjaajaa itselleni ja olen todella kiitollinen tästä yli kahden vuoden yhteistyöstä. Jos siis luet tämän blogin, niin nappaaa nyt hyvä ihminen kiinni ainakin näistä Heidin edustamista tuotteista, sillä elämänlaatusi paranee ihan merkittävästi!

Virpi

Leskimies ja valmisruuat

Tapasin ”tytön” sattumalta (en silloin vielä nimeä tiennyt), yhdellä huoltoasemalla ja katselin sivusta kun hän laittoi pyödälle esille kaikenlaisia pulloja ja paketteja. Mietin itsekseni, että mitähän nuo oikein ovat ja miksi se niitä tuohon levittelee. En voinut uteliaisuudelleni mitään ja menin kyselemään, että mitäs pulloja ja paketteja ne olivat. ”Tyttö” kertoi, että tuotteet olivat ravintolisiä ja hänellä on tapaaminen sovittuna. No minä päätin odotella, sillä eihän leskimiestä kukaan odota ja tuollaisen pirteän naisihmisen kanssa voi hyvin viettää hetken. Huutelin pojille, että meillä on kohta palaveri ja meitähän alkoi ukkoja olemaan useampi, kiinnostunut (meitä vähän nauratti, että taisimme olla enemmän kiinnotuneita esittelijästä kun tuotteista, mutta mitäpä väliä sillä).

Tapaamisen päätyttyä menimme porukalla kuuntelmaan, mutta ”tyttöhän” oli varsin napakka ja ilmoitti, ettei nyt jouda jorista turhia kun on jo seuraava tapaaminen sovittuna. Minäpä sitten heitin, että mekin halutaan sellainen sopia ja niin me vaihdettiin sitten puhelinnumerot. Hän selkeästi ravisteli päätään ja ajatteli, ettei mitään yhteydenottoa tule, mutta me ukkoporukalla päätettiin saman tien, että perjantaina kun meillä on äijäilta niin me ollaan yhteydessä.

Äijäillan teema oli sitten hyvinvointi ja ne ravintolisät. Me piilotimme makkarat ja oluet, mutta pirun tarkka Heidi oli kun ne kuitenkin huomasi. Saimme sovittua 6 kuukauden ryhmävalmennuksen, jossa meitä seitsemänkymppisiä opetaaan syömään oikein sekä tekemään joitakin perusjuttuja kuten niitä shmoothieta, joista oli tullut ihan hitti. Moni oli meistä jäänyt yksin ja vaimot olivat huolehtineet ruoasta ja noista vitamiineista eli nyt oli pakko opetella itse. Heidin opetuksella, opimme tekemään aamu- ja välipaloja, joitakin perusruokia sekä syömään yhdessä ja kattamaan pöytiä. Tällaisia malleja me saatiin, että olihan tässä opeteltavaa.

Osa meistä pudotti merkittävästi panoakin sekä perustimme sauvakävely ja joogaryhmän, että meidän elämä se muuttui aika paljon. Noista ravintolisistä Heidin avustuksella saimme jokainen ns. henkilökohtaisen tuotepaketin käyttöömme ja mehän oikein innostuimme näitä suosittelemaan, sillä omat tuotteet tulivat ilmaiseksi ja lähes kaikki ystävämme olivat samanikäisiä niin aattelimme auttaa myös heitä. Samalla tuli autettua Heidiäkin sillä hän kertoi, että edustamallaan yhtiöllä oli sellainen matkapalkinto hyvin tehdystä työstä. No me kun olimme saaneet ihan ensiluokkaista apua juuri meidän sen hetkeen haasteisiin, niin päätimme porukalla autaa Heidiä matkalle ja sehän onnistui paremmin kuin hyvin. Olen itse käyttänyt näitä tuotteita nyt jo reilu 3 vuotta, kuten niin moni äijäryhmäläinen, enkä näe mitään syytä ettenkö käyttäisi myös jatkossa. Minulla on käytössä tuo omega3, vitamiini, kuituseos ja sitten näitä välipalapatukoita. En koskaan voi kylliksi kiittää siitä, miten paljon Heidi käytti kanssamme aikaa opettaakseen meitä pitäämään huolta itsestämme ja läheisistämme, sillä meillä on vain yksi keho ja tämä elämä. Tee itsellesi palvelus, tilaa Heidiltä neuvoja, ohjausta ja noita ravintolisiä, sillä tämä on oikea sekä paras valinta arkeesi.

Rakkaudella Veikko, äijät ja muutamat muut

Yksinkotona, ei viitsi tehdä

Törmäsin Heidin valmennukseen Ravintovalmennus Heidi Palm, facebook sivun kautta ja olin pitkään miettinyt, että miten muut yksin eläjät viitsivät tehdä ruokaa itselleen. Kun sitten otin tämän esille ennakkoryhmässä, en todellakaan tiennyt, että vastassani on intohimoisesti ruokaan ja ateriointiin sekä kattauksiin panostava valmentaja. Ajattelin, että no niin tämä oli sitten tässä, et ei mua kiinnosta yhtään, eikä halua pohtia kaupassa mikä nyt on terveellistä ja mikä ei, kunhan saan jotain syödäkseni. Koin sellaista järjetöntä ristiriitaa, siinä viikon ennakkoryhmässä, jonka tarkoitus oli selvittää Heidille, että mihin me, jotka sitten sitoudumme valmennuksessa tarvitsemme eniten sitä apua. En ollut lainkaan varma, että tämä olisi hyvä juttu, mutta uteliaisuus voitti ja olin käynyt tässä välissä lukemassa näitä Heidi hauskasti kirjoittamia blogeja. Etenkin noi vitsku blogit kiinnosti mua tosi paljon, sillä olin ihan varma, että mulla ei ole mitkään vitamiinit kohdillaan. Koko valmennukseni hinta oli vain 79,- ja me saatiin kaksi kertaa viikossa, ohjeita kaupassa käyntiin sekä sellaisten ruokien tekemiseen mihin aikaa kului noin 10 minuuttia, et jopa minä selvisin niistä. Odottelin, et Heidi kertoisi näistä tuotteista josta kirjoittaa, mutta ei, missään vaiheessa edes maininnut – muuta kun yleisellä tasolla, et mitä me tarvitaan ja miksi. Meillä oli oma ryhmä facessa ja me päätettiin sitten kysyä, koska moni meistä oli sitä mieltä, että näistä pitää saada tietää. No Heidi sitten järkkäsi meille halukkaille erillisen esittelyn, kun ajatteli etteivät kaikki tykkää (ihan uskomattoman hienoa ymmärrystä, ei voi kun ihmetellä, tuota palveluajattelua, mä olisin itse kertonut varmasti siinä samassa ryhmässä). Meistä yli puolet kuitenkin osallitui tähän ja aika moni meistä sitten teki tuon puolenvuoden tilauksenkin. Tuotetuntemus Heidillä on ihan omaa luokkaansa ja voin vain lämpimästi suositella, että kuuntelet ja kokeilet, sillä sä saat selville sun kohdalla vaikutukset. Mun koko suhtautuminen ruokaan ja ateriointiin muuttui näin lyhyessä ajassa ja näin jälkeenpäin olen, jopa innostunut kokeilemaan vähän työläämpiäkin ruokien tekoa itselleni. Heidi oli tässä ihan oikeassa, ruokaan liittyvästä suunnittelusta, tekemisestä ja syömisestä kannattaa nauttia.

Saara

Tärkeintä on nukkua

Uni on terveyden ”superfoodia”

Kun nukumme, tapahtuu elimistössämme useita puhdistusoperaatioita.
Monet rasitukset, niin psyykkiset kuin fyysisetkin saattavat häiritä tai jopa estää tätä elintärkeää toimintaa.

Huonosti nukuttu yö vaikuttaa suoraan vireystasoon, mielialaan sekä terveyden ylläpitämiseen.  Yhden tai joskus jopa kaksi yötä jaksaa ilman suurempia fyysisiä tai henkisiä ongelmia, mutta kun unihäiriöt vaikuttavat useamman päivän, alkaa käyttäytymisemme muuttua ja fyysiset oireet olennaisesti lisääntyä.

Tutumpia oireita ovat: haukottelu, päänsärky, tunkkainen ja turvonnut olo, ne kuuluisat mieliteot (makeat tai rasvaiset ruuat ja herkut), erilaiset tulehdussairaudet ja hidastuntunut aivojen toiminta sekä erilaiset herkkyydet (kyyneleitä tai aggressioita). 

Yleistä on että, näiden rasitusten seurauksena uni joko olennaisesti lyhenee tai pitenee. Lisäksi unentarpeen pituuteen vaikuttavat henkilökohtainen sisäinen kello sekä vuorokausirytmi, jolloin unen laatu ja määrä vaihtelevat merkittävästi. Kaikki nämä yhdessä ja erikseen, lisäävät sydän- ja verisuonitautien sekä aikuistyypin diabeteksen riskiä, sekä monia muita sairauksia.

Laadukas ja riittävä uni, hoitaa automaattisesti elimistöämme

Nukkuessa avio- ja selkäydinneste huuhtoo aivoissa olevien soluja kuin rantaviivaa nuoleva vuoroveisi. Tätä ”huutoutumista” tapahtuu myös valveilla ollessa, mutta unen aikana paljon syvemmällä tasolla, jolloin se puhdistaa aivosolujen aiheenvaihdunnan erilaisista kuona-aineista. ”Huutoutuminen” korjaa soluvauriota ja parantaa etenkin muistin kannalta tärkeiden hermosolujen välisiä kytkentöjä.

Tämän lisäksi hyvät yöunet vaikuttavat muistitoimintoihin, stressihormonin tasapainottamiseen, verenpaine ja syke laskevat – vähentää sydämen ja verisuoniin kohdistuvaa painetta, ruumiinlämmön säätelyyn ja energiatason alentamiseen (solujen uusiutuminen), immuunipuolustuksen vahvistamiseen (suojaa sairauksilta) sekä palauttaa päivittäisestä lihasrasituksesta.

Moni meistä kokee nukkuvansa tarpeeksi, mutta herää harvoin virkeänä ja energisenä. Tällöin yön aikana ei tapahtunut elimistölle tarpeellista palautumista.

Mitäs sitten, jos automaattinen järjestelmä ei toimi?

Itse kuulun siihen 20% joukkoon, joka nukkuu keskimäärin vain 5- 6 tuntia yössä ja tämä riittää minulle. Kuitenkin tulee jaksoja, jolloin haasteet ovat tavallista suurempia ja silloin palautuminen on ongelmallista. Näiden haasteiden aikana usein myös suolisto alkaa reagoida eikä hyvästä olosta ole tietoakaan.  Tällöin päivät ovat usein tunkkaisia ja itselläni esiintyy myös erilaisia kolotuksia ja kiputiloja päivän aikana.  Koska nukun niin vähän, on päivittäisellä ateriarytmillä itselleni valtava merkitys ja olenkin opetellut syömään 7-8 ateriaa päivässä. Tämän lisäksi käytän hyvinvointiani tukevia ravintolisiä, päivittäin. Näistä ehdottomasti tärkein itselleni on Balanceoil, jonka avulla tuen rasvahappojen laajaa tehtävää. Tämän lisäksi päivittäisessä käytössäni on Xtend – edistyksellinen multivitamiini, Zinobiotic – kuituvalmiste ja kausiluontoisesti ihana sahramipohjainen Viva. Tämä oli se mikä minulta puuttui ja uskon, että sama tilanne on monella muullakin. Viva on tarkoitettu meille kaikille, jotka joskus arjessa stressaamme, nukumme huonosti tai mielialamme heittelee. Tuote on yhdistelmä viittä B-vitamiinia, jodia ja C-vitamiinia sekä affron®-uutetta. Sahramin historia lääkekasvikäytössä on pitkä ja 1600-luvulle asti sitä käytettiin myös Euroopassa alakulon ja masennuksen hoitoon sairaaloissa. Joten miksi tätä en käyttäisi, etenkin kun useat tutkimukset osoittavat, että tästä on apua.

Koska harvalla meistä kaikki päivät ovat pelkkää juhlaa, on hyvä tunnistaa omat tarpeet ajoissa ja tehdä hyvinvointia tukevia ratkaisuja. Unihäiriöt ovat erityyppisiä mutta on tärkeää erotella, milloin kyseessä on oire jostainkin ja milloin sairaus, johon tarvitaan terveydenhuollon ammattilaisten apua, hoitoa ja jopa lääkitystä. Itsehoidolla voidaan päästä jopa merkittäviin tuloksiin, kun aloittaa sen ”huoltotyön” oikein. Näiden tuotteiden edustajana ja käyttäjänä, minä autan sinua tekemään valinnan, joka tukee juuri sinun hyvinvointiasi. Tuotevalikoimaan pääset tutustumaan verkkokaupassa tästä linkistä.  

Heidi