Visuaalinen ilme – vaikuttajana

Monimutkainen erottuminen digiaikana rakentuu mielikuviin, jotka syntyvät muutamassa sadasosasekunnissa ja samalla tavalla kun ensivaikutelma, ihmisten välisessä kohtaamisessa. Värit ovat vahva viesti, joten niiden avulla voidaan vaikuttaa syntyvään mielikuvaan, ostokäyttäytymiseen ja tunteisiin. Tutkimusten mukaan jopa 90% ostopäätöksistä syntyy visuaalisuuden perusteella. Tästä syystä markkinoinnissa, olipa alusta mikä hyvänsä on tarpeen miettiä oman yrityksen aikaansaamaa reaktiota ja sitä miten brändisi vastaa haluttuun ostokäyttäytymiseen.

Brändin perusrakenteista, visuaalisuus on yksi vaikuttava osa, se on läsnä kaikkialla (lue digitaalisen brändin luonti). Visuaalisuutta käytetään maailmalla paljon enemmän hyödyksi markkinoinnissa, kun meillä, mutta digimarkkinoinnin aikana jokaisen toimijan olisi tarpeen tutustua ainakin perusasioihin.

Vahva brändi rakentuu, kun ihmiset saavat toistuvia samantyylisiä ärsykkeitä joko visuaalisesti tai ”äänellisesti”.

Olemme visuaalisen vaikuttamisen alaisuudessa jatkuvasti – tiedostimme sitä tai emme. Vaikuttamisen keinona visuaaliset elementit herättävät huomion, rikastuttavat tekstiä ja muokkaavat viestin haluttuun sekä ymmärrettävään muotoon. Havaitsemme 60 000 kertaa nopeammin visuaaliset muodot, kuten värit ja liikkuvan kuvan sekä äänet.

Digiaika on visuaalista toimintaa

Visuaalista vaikuttamista on kaikkialla ja sen keinot ovat moninaiset. Oli kyse sitten kuvista, fonteista, videosta tai äänestä, niin visuaalisuuden roolia viestinnässä tai markkinoinnissa ei kannata jättää huomioimatta. Digiaika on siirtänyt toiminnan alustoille ja yhä useimmin käytämme mobiililaitetta, jossa pitkien tekstien lukeminen (myös tämän) on hankalampaa. Mitä laajemmin käytät hyödyksi visuaalisia kommunikointikeinoja, sen nopeammin ja helpommin saat viestisi perille.

Tarinat ovat aina kiinnostaneet meitä ja visuaalinen tarinakerronta on tehokas keino välittää ajatuksia, ideoita, tunteita ja arvoja.

Kuvilla voidaan ainakin osittain korvat tekstisisältö mutta yhtä lailla kuva voi olla tukemassa tekstin antamaa tietoa. Kuvilla ja etenkin ikonien avulla voidaan myös jäsentää tekstiä, jolloin lukijaa kannustetaan investoimaan aikaa annettuun sisältöön.

Optimointi on digiajan vitsaus, kun pitäisi tietää algoritmit ja seo:t, sillä alustat arvostavat ”oikeanlaista” tekemistä. Muista kuitenkin, ettei mikään näistä toimi ilman toimijaa, eli sinua.

Unelma-asiakkaan tunteminen ja viestinnän kohdentamisen tärkeys

Kenelle myyt? Jos et ole vielä määritellyt kohderyhmääsi, nyt on oikea hetki tehdä tähän myös suunnitelma. Unelma-asiakas ja hänen ostokäyttäytymisensä ovat onnistuneen myynnin kannalta olennainen tieto (lue lisää tästä). Tarvitset unelma-asiakas infoa ihan kaikkeen ja tämän ymmärtäminen onkin yksi markkinoinnin ja myynnin isoimmista haasteista. Visuaalisellakaan markkinoilla et saa ihmeitä aikaiseksi, jos et tunne kohderyhmääsi. Kun tiedät kohderyhmästäsi mahdollisimman paljon, pystyt tekemään oikein kohdennettua visuaalista sisältöä, joka on iso harppaus kohti palvelun ja tuotteen myyntiä.

Mitä visuaalisuus on?

Tunteisiin vertoavaa markkinointia, jonka erilaiset keinot puhuttavat eri ihmisiä. Väri on yksi merkittävin vaikuttaja, jolla herätämme huomion ja saamme asiakkaan tutustumaan palveluihimme tai tuotteisiimme. Erilaisten tutkimusten mukaan, muistamme lukemastamme keskimäärin noin 20% ja nähdyistä 80%, joten väreillä, muodoilla ja tehosteilla syntyy reaktioita. Väärä värivalinta voi kuitenkin olla tuhoisa, sillä värivalinta voi tuntua vanhanaikaiselta ja tunkkaiselta myöskään omalla lempivärilläsi ei ole markkinoinnin kannalta mitään merkitystä. Värit ovat kuten muoti-ilmiöt, välillä niitä suositaan ja väillä kaikki on hillittyä sekä hallittua. Sopivasti erilaisella visuaalisuudella jäät mieleen, olet rohkea ja erotut joukosta.

Suomi on ensimmäinen maa maailmassa, joka on saanut oma pantone väripaletin ja mielenkiintoista nähdä jatkossa miten tämä otetaan visuaalisessa viestinnässä ja ammattilaisten keskuudessa haltuun. Värit eivät varmasti yllätä, sillä luontomme antaa tähän hyvät viitteet, siniset järvet, vihreä luonto ja valkoiset hanget, joten kymmenen värin joukkoon mahtuu eri sinisten lisäksi vihreän ja harmaan sävyjä ja sekä myös puuterisen roosan sävy.

Sisältö- ja digimarkkinointi on jatkuvaa ja pitkäjänteistä tekemistä. Välillä voi vaihtaa reittiä, tehdä enemmän ja useammalla alustalla, kunhan tavoite pysyy kirkkaana mielessä.  Kun jaksat tämän kaiken, opit kulkemaan sisältö- ja digimarkkinoinnin parissa kevyemmin asekelin ja lopulta pääset myös tavoitteisiin.

Ai niin yksi tärkeä asia vielä

Nyt sinulla varmaan pyörii mielessä, että kuka tämän kaiken visuaalisen suunnittelun, toteutuksen, mittaamisen, analysoinnin ja kehittämisen tekee? 

Oman oppimisen ja tekemisen rinnalla, sinulla on mahdollisuus ostaa palvelu tai palvelun osa ja Moderni sometaito on apunasi verkkokurssien, valmennusten ja sisällöntuotannon keinoin. Ajatuksemme on, että visuaalisuudella keitämme liiketoimintaa, jotta saavutat tavoitteesi tutustu tästä palveluihimme.

Menestystä sosiaaliseen myyntiin!

Heidi

Harrastuksena stailaus

Sisustaminen, korjaaminen ja remontointi ovat ihanaa puuhaa. Luen paljon alan lehtiä, seuraan telkkarista näitä ohjelmia, niistä usein löytää jotain sellaista, minkä voi näppärästi tuoda omiin tiloihin, oli sitten kyse kodista, työtilasta tai mökistä.

Rivi- ja kerrostaloasukkina toki mahdollisuudet hankintoihin ovat olleet suhteellisen rajalliset.  Tämä onkin varmasti se syy, että pidän enemmän stailauksesta värein ja erilaisin materiaalein. Minulle tärkeitä ovat tyynyt, pöytäliinat, verhot, torkku- ja päiväpeitot, matot, pyyhkeet, yms. Jos oikein saisi näiden kanssa juhlia, niin minulla olisi unelmakodissa erikseen tila – varasto vain näitä varten. 

Näen kokonaisuuksia väreinä, tunnelmina ja muotoina, mutta piirtää en osaa ollenkaan eikä kolmiulotteinen kuvitus ole lainkaan minun varten. Tässä toki en olisi enää niin tumpelo, jos silloin joskus teininä olisin startannut ammattikouluun rakennuspiirtäjälinjalla.

Nykyään kun minimalismi ja valkoiset kodit ovat suuressa muodissa, minä olen tästä kelkasta pudonnut. Tykkään toki valkoisista puhtaista sävyistä, mutta en voisi mitenkään sisustaa kotiani pelkästään esim. mustavalkoiseksi, vaikka ne kauniita ovatkin. Minulle värit, kertovat tunnelmista Fengshuista ja olen tästä paljon lukenut, mitkä värit esim. tukevat hyvinvointia, jaksamista ja energisoivat aistejamme.

Tykkään suunnitella tiloille uusia toimintatarkoituksia ja tästä minulla on oma esimerkki, kun tein vanhasta leikkimökistä parille aikuiselle ”nukkukojun” ja leipälaatikoista puuceen säilytysratkaisut. Jaksan shoppailla, rakentaa, roudata ja pensselit, vasara, saha pysyy kädessä. Näistä taidoista on ollut usein hyötyä, kun ystävät ovat pyytäneet avuksi ja jotain täytyy korjata tai kunnostaa.

Kotona pyöritän huonekaluja mahdollisuuksien mukaan ja ystäväni ovatkin tästä ottaneet jo tavan huomautella, et ole vaihtanut järjestystä jos tavarat ovat pidempään paikoillaan.  

Lisäksi minua välillä oikein ahdistaa, kun ajan mukaista sisustusta tuntuu sitovan deasing ja muoti-ilmiöt, kuten Instagramissa on hyvin nähtävissä. Lähes jokaisesta kodista löytyy tietty tuoli, olohuoneita koristaa sama kattovalaisin ja matto sekä seinäpaneelit löytyvät tosi useasta makkarista.  En tiedä mistä nämä hankinnat saavat alkunsa, mutta oma osansa varmasti on Habitar – ja asuntomessuilla, lehdillä ja nykyään myös sosiaalisella medialla.

Minä tykkään paljon enemmän rohkeista ja henkilökohtaisista valinnoista kun yleisestä suunnasta ja on ollut kiva seurata tätä uutta Kenen kotona ohjelmaa. En tiedä miten sinne kodit valikoituu, mutta olemme saaneet nähdä, onneksi myös värikkäitä ja erikoisia koteja, trendistä sekä sisustuslehdistä poiketen. Tämä rohkaisee jokaista tekemään niitä omia hyvältä tuntuvia valintoja.

Yksi unelmistani on, että pääsen vielä mukaan erilaisiin sisustus- ja siistimisprojekteihin, ala minua sen verran kiehtoo.

Heidi