Olen todella huolissani, miksi olemme niin välinpitämättömiä itseämme kohtaa? Meidän tulisi rakastaa itseämme eniten ja ensin, kun tämä on kunnossa voimme rakastaa ja huolehtia muista täydestä sydämestä. Minulle näiden 1960 – luvulla syntyneiden poismeno on ollut pysäyttävää. Olen pohtinut elämää ja elämän tarkoitusta, unelmia ja tavoitteita. Ihan kaikkea järjettömyyttä, kauneutta ja herkkyyttä, mikä ympärillämme on. Huomaan olevani huolissani itsestäni, läheisistäni ja kanssaihmisistä. Teen töitä parantaakseni ihmisten fyysistä-, henkistä- ja taloudellista hyvinvointia, mutta kuka nämä viestit, joita jätän kuulee ja kuka mahdollisuuteen tarttuu, kaiken kiireen keskellä? Toivottavasti sinä olet yksi heistä.

Suositukset ja lautasmallit
Meille ihan jokaiselle ovat tuttuja erilaiset ruokasuosituksen, lautasmallit ja terveysuutiset, jotka vaihtuvat riippuen lähteestä, välillä kevyttuotteisiin ja välillä johonkin muuhun. Terveellisen ruuan lähteitä on ollut vaikea seurata, etenkin kun tykkää laittaa ruokaa ja hyvästä ruuasta vielä nauttiikin. Nykyistä uutisvirtaa seuraamalla törmää yhä useammin myös sellaisiin käsitteisiin kun hiljainen – tai matala-asteinen tulehdustila ja tämän seurannaisvaikutuksiin. Tähän rasvojen epätasapainoon liittyen on annettu myös useita terveyssuosituksia, Pohjoismaiden ministerineuvoston ja Maailman terveysjärjestön (WHO) toimesta, jo näidenkin suositusten mukaiset saavutukset ovat merkittäviä terveysvaikutuksiltaan, mutta tiede suosittelee vielä tiukempaa otetta.
Ällö kokemus ja hukkaan heitetty aika
Useimmat meistä, siellä 1950-1970 luvulla syntyneistä, on elänyt sen kammottavan kalanmaksaöljy kokemuksen, sen kun se ällö lusikallinen oli otettava kotona tai koulussa. Yhden lusikallisen jälkeen koko päivä meni röyhtäillessä ja se kurja maku palasi aina vain suuhun, riippumatta siitä mitä muuta oli syönyt.
Ymmärrän nyt, että äitini kuten varmasti monen muunkin, oli jostain syystä innostunut pitämään minusta huolta jollain noin ällöttävällä. Teki hän varmasti parhaansa ja kertoi että kalanmaksaöljy on omaksi hyväkseni, mutta nuori kun olin niin en nähnyt asiayhteyttä eihän minua vaivannut mikään, niin vastustelin sen minkä pystyin. Tästä karusta kokemuksesta aikuistuessani (kun sain päättää ihan itse) jätin sen kalaöljyn ostamatta, enkä missään vaiheessa kiduttanut edes omia lapsiani vastaavilla tuotteilla. Syötin heille kotiruokaa jota survoin, soseutin, pilkoin ja pakastin, kuten kunnon äidin kuuluukin tehdä, tai ainakin siihen aikaa tämä tekeminen oli eräänlainen kunniakysymys.
Olen vuosien aikana kokeillut syödä kuituja, hiilareita, proteiinia, vitamiineja, vähentänyt maito- ja leipätuotteita, lisännyt rehuja. Joskus muutos on saattanut helpottaa vähäksi aikaa, mutta yleensä vaiva ja kolotus on palannut ennemmin tai myöhemmin. Vaikka pyrimme parhaan taitomme ja ymmärryksemme mukaan syömään oikein, liikkumaan riittävästi ja nukkumaan tarpeeksi, elintapasairauksien syy-yhteys jää usein epäselväksi, kuten myös minulle. Hyvän elämänlaadun etsinnässä vuosikymmenten taistelu meni omalta osaltani vähän hukkaan, sillä olen kärsinyt aikuisiässä allergioista, aiheenvaihdunta- ja suolisto-ongelmista ja monista kummallisista kolotuksista. Näin jälkiviisaana sitä miettii, olisiko arki ollut erilainen, jos olisin vuosikymmenet napsinut erilaisia kalaöljytuotteita, mene ja tiedä.
Rasvahappoprofilointi?
Ihan ensimmäistä kertaa kuullessani sanat rasvahappoprofiili ja Zinzino Balance test, mieleen tuli kaikenlaiset laitteet, joilla mitataan kehon koostumuksia. Monet käytössä olevat mittaukset sitten paljastavat sen totuuden ja harvoin tulokset ovat sitä mitä odotamme, vaan huomattavasti huonompia. Testiin tutustuessani ja asiaa tutkittuani ymmärsin, että rasvatasapainoinfolla voin saada terveydestäni sellaista tietoa, joka auttaa tekemään parempia päivittäisiä valintoja, oman hyvoinvointini ja jaksamiseni suhteen.
Uskottava ja laadukas testimenetelmä – yhtiö menetelmän taustalla
Tyypillisesti uskomme kokeisiin – ja testeihin, joka tehdään laboratoriossa ja terveydenhuollon ammattilaisten toimesta. Kotikäyttöiset kokeet ovat herättävät paljon epäluuloja, mutta nykyinen tiede ja teknologia ovat tuoneet markkinoille erilaisia testimenetelmiä ja useille meistä tämä on jo arkipäivää.
Kotikäyttöön soveltuva, Zinzino test, on kuvaveritesti, jota mekin tässä mittauksessa käytimme. Se on kehitetty norjalaisen BioActive Foods AS:n toimesta yhdessä Milanon ja Trondheimin yliopistojen kanssa. Kyseinen testin avulla selvitetään yhdentoista yleisimmän rasvahapon keskinäistä suhdetta 98% tarkkuudella. Menetelmä on hyväksytty ravitsemustutkimuksissa ja toteutetaan kaasukromatografia-tekniikalla. Zinzinon Balance testin, analysoi Vitas As Norjassa, joka on GMP-Sertifioitu yksityinen yli 20 vuotta toiminut laboratorio. Yhtiö on erikoistunut kemiallisiin laboratorioanalysointeihin ja on yksi nykyaikaisen kuivaverianalyysin edelläkävijöitä. Yhtiön kotisivut kertovat enemmän ja niihin voit tästä linkistä
Pelästyttäneet tuloksemme
Meidän koko porukka laitettiin sitten testiin ja Zinzino Test kertoi karua kieltä, että elimistömme rasvat olivat todella pahasti epätasapainossa ja tämän korjaamiseksi on tehtävä jotain. Keskinäiset eromme olivat valtavat, vaikka olemme eläneet suurimman osan aikaa samassa taloudessa ja ruoka-asiat ovat olleet minun vastuullani (tunnen sydämessäni pienen piston). Ensimmäisen oman testin tulokseni oli 12,2:1, keskimmäisen pojan tulos oli 17,3:1 ja nuorimmaisen 7,1:1, kuuluimme siis ihan Eurooppalaiseen keskitasoon. Olimme vuosia kärsineet erilaisista oireistakin, kuten allergioista, pahoista iho-ongelmista ja verenkiertohäiriöistä sekä toistuvista vilustumistaudeista, ymmärtämättä mistä ne johtuvat, no ehkä olisi pitänyt osata päätellä tai ottaa tosissaan se info, jota voi lukea netin ihmeellisestä maailmasta tai terveys- ja hyvinvointi lehdistä.
Testissä selvitetään seuraavien rasvahappojen suojaustasot;
- Rasvahappoprofiili eli suojaustasosi = yhdentoista erin rasvahapon analyysi
- Omega-3 (EPA ja DHA) -taso = omega 3 –rasvahappojen prosenttiosuus kokonaisrasvahappoprofiilista
- Omega-6 (AA)/omega-3 (EPA) -tasapaino = omega 6 (AA) ja Omega 3 (EPA) rasvahappojen välinen suhde
- Arakidonihapon (AA) muodostumistehokkuus = prosenttiosuus kuvaa tehoa, jolla keho muuntaa ruoan sisältämän omega-6 rasvahapon (linoleenihappo, LA) elintärkeäksi omega 6 rasvahapoksi (arakidonihappo, AA).
- Solukalvojen juoksevuusindeksi= kuvaa tasapainoa tyydyttyneiden rasvahappojen ja Omega 3 rasvahappojen (EPA+DHA) välillä
- Mielenlujuusindeksi = omega-6 (AA)- ja Omega 3 (EPA+DHA)- tasapainostasi.

Yllä olevista kuvista näkyy, tilanne oli todella huolestuttava. Suojaustasomme on molemmilla 0 ja sen pitäisi olla 90%, tämä jo pelkästään pelästytti meidät (etenkin äidin). Näiden tulosten jälkeen meillä laitettiin kotiruuan lisäksi, ravintolisäasiat kuntoon. Valitsin meille tuotteeksi Balance öljyn (joka on välttämättömien omegojen ylivoimainen superyhdistelmä). Minä sekä nuorimmainen otimme tuotteen nesteenä ja keskimmäinen kapseleiden muodossa. Tämän lisäksi otimme käyttöön xtend fytoravinteen voimistamaan muutosta, kyseiset tuotteet ovat saneet maailman anti-doping (WADA) serffikaatin. Näiden tuotteiden päivähinta pyörii siinä 2,50 paikkeilla yhteensä.

Minulle tehtiin toinen testi 120 päivän jälkeen (kuva alla), joka on tuotepaketin mukainen tarkkailujakso. Pojalleni toinen testi tehtiin, vasta vuoden kuluttua, koska tuotteen käyttö ei ollut säännöllistä (kuten voit arvata, 23- vuotiaalta ”jampalta” voi joskus unohtua ja hän oli valinnut käyttöönsä kapselit, joita otetaan paljon). Ihaninta kuitenkin on huomata, ettei testituloksissa ole mitään ilmaa, vaan ne ovat todella tutkittuja ja näyttävät karun todellisuuden eikä mitään tilastoarvoja. Nyt jo neljä testiä tehneenä, olen jatkuvasti saanut enemmän ja enemmän infoa omasta hyvinvoinnistani.

Jotta voisit rakastaa muita, rakasta ensin itseäsi ja huolehdi omasta hyvinvoinnista. Tee itsellesi se pieni palvelus – että selvität mitä kehossasi tapahtuu. Haluan auttaa sinua, sillä tekemällä muutoksia mahdollistamme tähän matkaamme lisää päiviä, kuukausia tai jopa vuosia. Muutosmatkan voit aloittaa verkkokauppani kautta.
Heidi